Ensin vähän meistä


Kanervatunturin kennel kasvattaa pienimuotoisesti suomenlapinkoiria Kemijärven läheisyydessä - noin 35km päässä keskustasta. Olen suorittanut kasvattajan peruskurssin tammikuussa 2017 ja allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen. Kennelnimi Kanervatunturin myönnettiin minulle syksyllä 2017, juuri samoihin aikoihin ensimmäisen pentueemme syntymän kanssa. Olen jäsenenä Lappalaiskoirat RY:ssä, Suomen Kennelliitossa sekä Koillislapin Kennelkerhossa.

Koiria asustaa kotona tällä hetkellä neljä - kolme suomenlapinkoiraa sekä yksi keeshond. Sijoituskoiria on ehtinyt kahdesta pentueesta valikoitua jo kolme. Pyrin sijoittamaan jokaisesta pentueesta ainakin yhden lupaavan pennun. Sijoituskoirien käyttäminen mahdollistaa kotona olevien koirien määrän pitämisen kohtuullisena. Suurin osa tällaisista ns. kotikenneleistä käyttää sijoituskoiria osana kasvatustyötä, ilman niitä toiminta olisi huomattavasti haasteellisempaa. Tahdon pitää koiramäärän sellaisena, että jokaiselle löytyy omaa aikaa ja yksilöllistä hoitoa.

Meillä koirat ovat perheenjäseniä ja mukana touhuamassa kaikenlaista. Arkiset askareet ovat paljon mielekkäämpiä kun mukana menossa on muutamat tassut ja tuhisevat kuonot. Myös lomareissut tehdään yleensä yhdessä, oli sitten suuntana erämaa tai kylpylähotelli. Kaikki koiramme matkustavat ongelmitta ja ovat hyvin sopeutuvaisia erilaisiin tilanteisiin. Hotellielämää koirat saavat viettää yleensä näyttelyreissujen yhteydessä. Muu aika kuluukin luonnossa koirien kanssa. Harrastamme kaikenlaista luonnossa liikkumista vuodenajasta riippumatta - talvella vaihtelua tuovat hiihto ja lumikenkäily. Kalastus (sekä rannalta että veneestä), sienestys ja marjastus hoituu myös koirien kanssa. Yhteistä, kaikille mielekästä tekemistä löytyy vaikka kuinka!

Koiranomistajasta kasvattajaksi


Lukioiässä hevoset vaihtuivat koiriin, ja muutaman rotuvaihtoehdon seasta löytyi melko nopeasti suomenlapinkoira. Ensimmäinen koirani tuli minulle ja vanhemmilleni vuonna 2013. Muuttaessani omilleni alkoi koiratilanne pikkuhiljaa kokea muutosta. Vuonna 2015 etsimme toista koiraa ja sopiva pentu löytyi Sannalta Savumerkin kennelistä. Savumerkin Taivaantuli vei meidät myös koiranäyttelyiden ihmeelliseen maailmaan, ja se touhu veikin mukanaan - melko lujaa vieläpä.

Vuonna 2016 löysin itseni odottamasta innolla pentueen syntymää, jälleen Savumerkin kenneliin. Savumerkin Son Rohki Hyä kotiutui syksyllä ja loi odotuksia näyttelyrintamalle. Tässä vaiheessa myös tulevaisuuden suunnitelmat kasvattamisesta olivat jo melko hyvissä kantimissa. Polte lauman kasvattamiseen oli kuitenkin yhä valtava, vaikkakin elämä monen nuoren koiran kanssa mietitytti. Tarkoituksena oli ottaa laumaan kolmas narttu, vaan jotenkin onnistuin rakastumaan hyvin palavasti parkkiin urokseen, yllättäen Sannan luona. Savumerkin Rapatessa Roiskuu kotiutui heti joulukuussa 2016, enkä (juoksuaikoja lukuunottamatta...) ole katunut päivääkään sitä, että laumamme vahvistuikin uroksella. Loppukesästä 2017 lauma täydentyi vielä uuden rodun edustajalla, kun valloittava keeshond Ikurin Gratissima Filia saapui meille Jyväskylästä.

Periaatteet kasvattamisessa



Tavoitteenani on kasvattaa ennen kaikkea terveitä suomenlapinkoiria, joista on pitkäksi aikaa iloa perheenjäsenenä ja mahdollisuuksien mukaan erilaisissa harrastuksissa. Tavoittelen kasvatustyössäni myös rodunomaista luonnetta ja rakennetta. Pyrin käyttämään uroksia, joilla ei ennestään ole huomattavaa määrää jälkeläisiä. Vanhempien terveystulosten ja sukujen toisilleen sopimisen lisäksi huomioin jalostusvalinnoissani luonteen. Lisäksi ulkonäkö ja rakenne vaikuttavat valintoihini. En etsi muotovalioita, mutta jalostettavien koirien tulee olla rodunomaisia.

Rakenne on osaltaan vaikuttamassa koiran liikkeisiin. Suomenlapinkoiran rotumääritelmän tulkintaohjeessa sanotaan muun muassa "Lapinkoiran liikunnan tulee olla tasapainoista ja vaivatonta, helpon ja kevyen näköistä. Vaikka lapinkoiran tulee olla vahvarakenteinen, ei se missään tapauksessa saa olla niin raskas, että liikunnasta häviää helppous ja keveys. Kun katsoo lapinkoiraa liikkeessä, on se voitava kuvitella juoksemaan päiväkausia tuntureissa." - jalostuksessa ei tulisi unohtaa rodun alkuperäistä tarkoitusta.

Meillä syntyvät pennut tottuvat normaaleihin kodin ääniin ja kotona asuviin koiriimme. Ne saavat paljon huomiota, äärettömästi rakkautta ja tottuvat siinä samalla niin aikuisten kuin lastenkin käsittelyyn. Ulkoilemme mahdollisimman paljon, aina kun säät ovat pennuille sopivia. Pennut pääsevät myös autoilemaan ja ulkoilevat kasvaessaan toisinaan erilaisissa ympäristöissä muuallakin kuin kotona.


Kanervatunturin pennut luovutetaan


  • aikaisintaan 7 viikon iässä
  • useaan kertaan madotettuina
  • eläinlääkärin tarkastamina
  • rekisteröityinä & sirutettuina
  • pentupaketin & hoito-ohjeiden kera
  • kasvattajan elinikäinen tuki mukanaan