
Pentuja

Meille on toiveissa pentuja toukokuussa 2025 yhdistelmästä Kanervatunturin Tartu Hetkeen x Savumerkin Tamagotchi. Kiitos kaikille kiinnostuneille, kotiehdokkaita on hurjasti ja tällä hetkellä uskoisin kotien löytyvän niistä, joiden kanssa ollaan oltu jo yhteydessä. Jos tilanne muuttuu, ilmoitan siitä. Unna voi hyvin.
Toiveissa on pentue myös kesäkuun lopulle, kävimme juuri onnistuneen astutusreissun Lappeenrannassa.
Meiltä pentua ei luovuteta pelkästään kotien toiveiden mukaisesti, vaan pyrin yhdistämään mahdollisimman sopivat kodit ja pennut niillä tiedoin mitä luovutukseen mennessä pennuista on mahdollista saada irti. Mielelläni kuulen myös kotien toiveista ja keskustelua käydään koko pentueen ensimmäisten viikkojen ajan luovutukseen asti. Pyrin huomioimaan mahdolliset harrastustoiveet ja luonteiden erot. Väritoiveiden osalta olen aika tylsä, itse koen että jos koira sopii käyttötarkoitukseen ja on terve, ottaisin itse minkä tahansa värisen koiran, olkoon se vaikka vihreä. Väri on siis sivuseikka, ja toivon että tuleva koti näkee pennussa paljon muutakin kuin esimerkiksi sen, että pennun tulisi olla kermanvärinen. En vastaa pelkkiin hinta/väri/varaustilanne -kyselyihin koska viestejä tulee paljon. Esittelethän siis myös itseäsi ja omia toiveitasi tulevan pitkäaikaisen perheenjäsenen osalta ❤️
Lisätietoja sähköpostitse kanervatunturin@gmail.com
Kanervatunturin pennut luovutetaan
- aikaisintaan 7 viikon iässä
- useaan kertaan madotettuina
- eläinlääkärin tarkastamina
- rekisteröityinä & sirutettuina
- pentupaketin & hoito-ohjeiden kera
- kodin arkeen ja autoiluun tottuneena
- kasvattajan elinikäinen tuki mukanaan